Mietin mitä kertoisin. Päivät ovat menneet hitaasti ja nopeasti. Minulla on ollut pahoinvointia ja etovaa tunnetta. Siihen on yhdistynyt heikko olo ja väsymys. Raskaushormoni akne on pahana ja laajentunut otsasta dekolteelle, niskaan ja nyt koko yläselkään selkään. Alaselän SI-nivel on jumitellut pahasti ja olen käynyt kiropraktikolla sekä OMT-fysioterapeutilla sen takia. Maha on ollut turvonnut, helpommin sekaisin ja ilmaa on... Juhannusviikolla pahoinvointi helpotti jonkun verran. Alkaakseen taas uudestaan juhannuksena. Pidin lomaa juhannustorstain vain nukkuakseni kahdet päikkärit. Juhannuksen jälkeen olin töissä maanantaina ja tiistaina. Lomaa pidin loppuviikon ja nukuin ja nukuin. Vessanpönttökin on pysynyt puhtaana, kun sitä on katsonut lähietäisyydeltä useampaan kertaan.
En ole salaillut raskautta vaan kertonut siitä avoimestikin. Minulla oli iso tarve syntymäpäivänä kertoa koko maailmalle mutta kirjoitin siitä serkkujen facebook ryhmään ja sain pari onnittelua. Yllättävän vähän itseasiassa enkä sellaisilta, joille olen itkenyt lapsen kaipuutani mutta toisaalta tiesin ettei uskoville ole välttämättä helppo hyväksyä ratkaisuani. Toivon olevani edelleen tervetullut Pohjanmaalle samalla tavalla kuin aikaisemmin.
Kerroin yhdelle työkaverille juhannusviikolla, joka sai mieleni pahoitettua sanomalla, että minun pitäisi varautua keskenmenoon, koska kun minulle tulee se niin se on musertavaa. Toinen sanoi ettei voi onnitella, koska siitä tulee huonoa onnea. Nuo aikaisemmat sanat ja pahoinvoinnin helpottaminen sai minut huolestuneeksi ja varasin itselleni ylimääräisen ultran.
Kerrottuani toimiston tietotoimistoille helpotti tarpeeni kertoa maailmalle. Suurin osa on aidosti kuitenkin onnitellut ja sanonut rohkeaksi. En
tunne itseäni kovinkaan rohkeaksi. Kyllä mielessäni on usein edelleen
miten pärjään yksin ja vaikka pärjäisin vauva-ajan miten pärjään sitten, kun olen taas töissä ja lopen uupunut tullessani kotiin... Onneksi näitä tunteita ei ole kovin usein vaan onni on vallitseva olotila. :)
Tiistaina 27.6 kävin ylimääräisessä ultrassa ja ensimmäisessä neuvolassa. Neuvolan terkkari vaikutti ihan ok:lta ja käsitteli asiallisesti yksin olemistani kuten myös ylipainoani ja painon nousua raskauden aikan. Muistutti, että voin ottaa tukihenkilön mukaan miehen sijasta halutessani. Neuvolan "itsepalvelu" eli itse virtsan analysointi ja verenpaineen mittaus yllätti. Nyt on varattuna jo labra, seuraava terkkari ja lääkäri. Ylimääräiseen ultraan yksityiselle äitiysneuvolaan tuli mukaan Anu taas. Maria olisi päässyt mukaan toiseen aikaan mutta hätäilin ja halusin heti seuraavaan vapaaseen aikaan. Sikiö ei näkynyt päältä kunnolla niin ultra otettiin sitten alakautta. Ilmeisesti kohtuni on taaksepäin kallistunut ja se saattaa aiheuttaa selkäkipua. Kaikki oli kuitenkin oikein hyvin. Sikiö oli oikean kokoinen ja nyt syke näkyi minullekin selkeämmin. Anu ja Maria ovat olleet niin iso tuki ja kuunnelleet huoliani.
Vauvavakuutuksesta minulle on vinkkailtu ja kyselinkin sen kilpailuttamisesta jo itsellisten äitien ryhmässä. Sitä kannattaa kuitenkin kilpailuttaa vasta sitten, kun sen saa ottaa eli rakenneultran jälkeen. Itsellisten äitien ryhmästä minulle selvisi, että olen oikeutettu hakemaan elatustukea isättömälle lapselle. Kyse on noin 150€/kk, joka varmasti helpottaa äitiyslomalla rahatilannetta, kun vanhempainraha on ainoa tuloni. Lapsilisän yksinhuoltajatuki noin 50€/kk oli minulla tiedossa.
Olen saanut paljon vinkkejä ystäviltä ja, vaikka en sitä odottanut, se
on saanut minut tuntemaan kuuluvani nyt tuleviin äiteihin. Elämän osa,
äitiyden maailma, johon minua ei sinkkuna ja lapsettomana otettu mukaan
ja josta ei puhuttu minulle. Ei siis pahalla. En vain ole ollut
vertainen ja toisaalta osa on tiennyt kuinka pahalta minusta on elämäntilanne lapsettomuuteni tuntunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti