En voinut olla taas astumatta itsesäälin lätäkköön. Yritin etten vajoaisi sinne syvälle. Ajatuksissa kuitenkin kävi onko minua tarkoitettu äidiksi? Ovatko kaikki vastoinkäymiset osoitus siitä? Joudunko olemaan yksin koko loppuelämäni? Jos miestä, joka minut kelpuuttaisi, ei löydy ja en saa lasta, onko minulla mitään väliä? Ketään eikä mitään voi syyttää. Eihän vielä ole päästy edes yrittämään. Tämä on varmasti vasta toinen monista tulevista. Miten voin varautua niihin tuleviin? Miten nostaa katse ylös ja kohti uusia pettymyksiä?
Perjantaina olin todella väsynyt. Minulla on ollut monena päivänä aamuisin kurkku kipeä ja yskityttää. En tiedä onko flunssa jumiutunut päälle vai allergiaa. Imuroin ja pyyhin lattiat, otin toisenkin ilmanpuhdistimen esiin ja laitoin kummatkin normaalia kovemmalle. Illan tullessa piristyin ja aloitin senkin maalaamisen. Myöhemmin huomasin, että olin vahingossa ottanyt väsyttävät lääkkeet aamulla. Se selitti osin fiiliksen.
Lauantaina olin kevätmessuilla äidin kanssa ja sitten syömässä. Oli kiva päivä ja jaksoin maalata senkin ovetkin. Nyt se näyttää olevan osa mid centiry modern tyylistä kokonaisuutta diy-kirjahyllyn kanssa. Sunnuntaina torkuin iltapäivään asti. Väsytti vaan niin paljon, että aamupalan jälkeen siirryin sohvalle ja sieltä takaisin pedattuun sänkyyn. Sain käytyä kevätmarkkinoilla ja äänestämässä sekä aloitettua maton virkkauksen. Muuta en sitten tehnytkään. Oma to do -lista ei lyhentynyt yhtään. Valokuvat lomalta eivät käsitelleet itseään, maalaus ei edistynyt eikä kukat siirtyneet laatikkoon.
Väsymys jatkuu nyt maanantainakin ja tekisi mieli ryömiä takaisin peiton alle nukkumaan ja odottamaan kunnes tuntuu paremmalta. Selkä on ollut myös ärtynyt ja kipu väsyttää. Otin tuhdin kipulääke annoksen ja energiajuomaa. Ehkä tämä tästä. En voi tehdä kuin parhaani vaikka se ei riittäisikään. Pelkään, että töiden osalta parhaani tässä tilanteessa on pettymys muille. Herkkyyteni on taakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti