Reilu viikko hiljaisuutta blogissa, kun ei ole paljoa kerrottavaa. Käsittelin pettymystä muutaman päivän ja viime viikolla tosi raskaan työpäivän jälkeen oli vihdoin parempi olo. Olin voittaja jo selvitessäni siitä päivästä.
Aikaisemmin mainittujen tapahtumien takia olen paljon miettinyt ystävyyttä ja ketkä ovat oikeasti ystäviäni. Lähinnä aika, etäisyys ja erilaiset elämäntilanteet ovat etäännyttäneet ystäviä sekä se kuuluisa arki ja ystävien ruuhkavuodet.
Kirjoitin tähän väliin miten 3 ystävyyteen on tullut särö elämäni aikana mutta poistin ne. Se olisi ollut vain kertomus vain asian toisesta puolesta ja toisaalta en haluaisi lukea itsestäni sellaista yksipuolista kertomusta (kenelläkään niistä henkilöistä ei tosin ole blogin osoitetta). Olen analysoinut ja pohtinut ne puhki vuosien varrella ja miettinyt mitä olisin voinut tehdä toisin.
Tilanteessa, jossa toivottavasti tarvitsen jonkun kuukauden päästä tukiverkkoa, mietityttää ketkä osoittautuvat oikeasti ystäviksi ja avuksi. Neiti B kanssa juttelin tästä alkukeväästä ja hän sanoi, että yllättäviäkin ihmisiä nousee auttamaan ja tueksi, kun taas toiset, joista sitä odotti, eivät pysty siihen.
Viime viikolla yksi ystäväni kirjoitti ajatelleen minun tarvitsevan omaa aikaa. Nyt korjaan julkisesti kaikille etten tarvitse omaa aikaa vaan ystäviäni! <3 Osaan ottaa omaa aikaa tarvittaessa mutta vietän niin paljon vapaa-ajastani yksin, että arvostan todella yhteydenottoja. Haluan nähdä ystäviäni ja heidän perhettään. Ei tarvitse pelätä, että minun lapsettomuuskipuni aiheutuisi/pahenisi heidän lapsistaan tai heidän perheensä näkemisestä. Itsensä kylään kutsuminen vaan on hieman hankalaa (arastelen sitä) ja ymmärrän ettei pienten lasten kanssa lähdetä kahvilaankaan hengailemaan kovin helposti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti