Keskiviikko aamun surullisia ajatuksia, jotka kuulostikin lähes runolta tai laululta

Pelkään vaan niin paljon,

mun kroppaa

et se pettää mut

tai että ansaitsenko onnea?

Miks tää nyt onnistuisi, kun olen kaivannut niin kauan?

Tiedän, että mun pitäs ajatella olevani onnekas, kun on koti, palkka 

ja perhe

mutta mulla ei ole miestä eikä lasta

se on niin iso se tyhjyys.

Mitä mussa on vikana? 
Mitä oon tehnyt väärin? 
Miksi mua 
koetellaan? 
Miksi mulla on kipua,

joka ei mee pois?

Ei noihin kysymyksiin oo vastausta

mut silti ne pyörii päässä silloin, kun on mieli 
maassa.